Viisi tapaa saada lisää rahaa

Ainahan se on mielessä, raha nimittäin. Tässä blogitekstissä haluan kertoa teille suosikkipuheenaiheestani eli siitä, miten lisätuloja voi hankkia. Useimmat meistä käy säännöllisissä palkkatöissä ja palkka on yleensä saman suuruinen. Se, että onko palkka itseä tyydyttävä, on jokaisen henkilökohtainen asia. Itse kuulun siihen ryhmään, että mitä enemmän niin sen parempi. Kerron teille viisi rahan arvoista vinkkiä, miten helposti voi hankkia lisätuloja.

Hanki kakkosduuni

Jos olet jo työsuhteessa ja on sellainen fiilis, että jaksaisi tehdä toistakin työtä, niin suosittelen. Se näyttää hyvältä ansioluettelossa ja mikä parasta: siitä saa lisätuloja. Tätä kannattaa kuitenkin miettiä omaa jaksamista. Mikäli sattuu tekemään fyysisesti erittäin kuormittavaa työtä, niin tuskin energiaa jää toiseen raskaaseen palkkatyösuhteeseen. Siksi kannattaa hakea kakkosduuniksi mahdollisimman kevyt ja omaa intohimoa vastaava pesti. Hyvä vaihtoehto on ryhtyä sisällöntuottajaksi. Monet yritykset hakevat toisinaan sisällöntuottajia kirjoittamaan markkinointitekstejä eikä aina vaadita alan koulutusta.

Kun selailee avoimia työpaikkoja, niin paljon on tarjolla siivoojan töitä. Avoimin mielin voi kokeilla tehdä esimerkiksi iltasiivoojan työtä esimerkiksi toimistoympäristössä, mikä on suhteellisen kevyttä. Myös kaupoista kannattaa kysellä, koska työvoiman tarvetta aina on esimerkiksi hyllyttäjänä. Oletko hyvä kielissä? Englantia osaa varmasti jokainen meistä, joten kannattaa rohkeasti hakea myös kielenkääntäjän töitä. Niitä nimittäin voi saada yllättävän helposti. Kielenkääntäjän sivuduuni on myös kehittävää, sillä se laajentaa samalla omaa sanavarastoa.

Mieti myös omaa koulutus- ja työhistoriaa. Myös harrastaneisuudesta voi olla yllättävän suuri etu, kun pitää silmät avoinna työmarkkinoilla. Täältä löydät vielä 12 nerokasta tapaa, miten saada lisää rahaa työskentelemällä kotona.

Sijoita rahastoihin ja osakkeisiin

Perehdy sijoitusoppaisiin ja hyödynnä sijoitusneuvojien palveluita. Sijoittaminen on yksinkertaisen helppo ja vaivaton tapa saada lisätuloja, mutta se vaatii pitkäjänteisyyttä ja tuloksia tulee vasta pitkällä aikavälillä. Myös pienituloinen voi sijoittaa ja se kannattaa ehdottomasti tehdä, vaikka tulot eivät olisikaan tähtitieteellisen suuret. Tee kuukausibudjetti ja mieti, paljonko on varaa pistää syrjään. Se, että onko mahdollista säästää joko 50 euroa vai 1000 euroa per kuukausi, on se ja sama. Pääasia, että raha pääsee tekemään työtä eikä makaa passiivisena pankkitilillä. Pienituloiselle paras sijoitusmuoto ovat rahastot. Se on turvallinen valinta. Toki osakkeisiin voi myös sijoittaa, mutta niihin tarvitaan isommat säästöt. Rahastoja voi ostaa pankin kautta ja myös sijoittaneiden suosiossa olevasta Nordnetistä.

Osta sijoitusasunto

Osta sijoitukseen kerrostaloasunto

Asunnon ostaminen sijoitustarkoitukseen on erinomainen idea siinä tapauksessa, kun haluat lisätuloja. Tämä edellyttää rohkeutta ja sitä, että kykenee hahmottamaan mahdolliset riskit. Olen sitä mieltä, että mitä enemmän omistaa laadukkaita ja tuottoisia sijoitusasuntoja, niin sen parempi. Sijoitusasuntoa hankkiessa ensisijaisen tärkeää on sijainti. Muuttotappiokunnasta en suosittelisi sijoitusasunnon ostoa, vaan katse kannattaa suunnata isompiin kaupunkeihin, jotka sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien varrella. Tänä päivänä sijoitusasunnon hankinta vaatii pienen alkupääoman, joka on pankista riippuen noin viisi – kymmenen prosenttia asunnon hinnasta.

Ryhdy Airbnb-majoittajaksi ja tienaa muhkeat lisätulot

Oletko jo kuullut Airbnb-majoituksesta? Jos et, niin nyt viimeistään kannattaa. Airbnb on majoitusverkosto, jonka käyttäjät tarjoavat asuntojaan majoituspaikkoina matkustajille maailmanlaajuisesti. Asuntosi hinnaston, varattavuuden, säännöt ja vuorovaikutuksesta majoittuvien vieraiden kanssa voi päättää täysin itse, joten se on erittäin vaivaton tapa saada lisätuloja. Asuntonsa voi aina vuokrata myös ilman välittäjää, mutta Airbnb:n kautta se on turvallisempaa, koska sen kautta saa majoitusvakuuden, joka suojaa mahdollisilta vahingoilta. Myös vierailijat ovat vakuutettuja.

Perusta oma yritys, esimerkiksi verkkokauppa

Onko sinulla hyvä liikeidea, mutta et tiedä miten toteuttaa se? Mene oman kaupunkisi yrittäjäneuvontaan, jossa saat lisäohjeita käytännön asioista. Sinun täytyy tehdä ensin liiketoimintasuunnitelma, jonka pohjalta alat työstämään projektiasi. Kannattaa myös käydä yrittäjän ammattitutkinto tai yrittäjävalmennus, sillä starttirahaa myönnetään silloin helpommin.

 

 

Mitä tehdä, jos olen ottanut liikaa pikavippejä?

Oletko sinäkin yksi niistä, joille on käynyt niin sanotusti kömpelösti rahan käytössä? Viime kuussa otetun pikavipin eräpäivä lähestyy ja huomasit ottaneesi liikaa lainaa suhteessa tuloihisi. Jos jotain lohduttavaa yrittää etsiä tästä tilanteesta, niin kannattaa muistaa, ettei todellakaan ole ainoa. Tässä artikkelissa kerron ohjeita, miten kannattaa toimia, kun on vaarassa ylivelkaantua.

Laske tulot ja menot

Tällaisissa tilanteissa ensin katsotaan omat tulot ja menot. Paljonko palkkaa on tulossa? Paljonko on maksamattomia laskuja? Riittääkö rahat välttämättömiin menoihin kuten vuokraan, sähkö- ja puhelinlaskuun? Sitten katsotaan muut laskut, kuten osamaksut ja muut. Jos laskelmat näyttävät synkiltä, ettei tulot riitä kattamaan kaikkia laskuja, niin silloin puhelin rohkeasti käteen ja soittelemaan laskun lähettäjille. Laskujen eräpäiviä on yleensä mahdollista siirtää ja laskuja voi pilkkoa pienempiin osiin. Jos tilanne näyttää oikein pahalta ja velkataakka on kohtuuttoman suuri, niin silloin on suositeltavaa hakeutua oman kunnan velkaneuvontaan. Neuvojalle pääsy voi kestää, sillä sinne on usein jonoa. Kun velkaneuvojalle pääsee, niin siellä on mahdollista päästä velkajärjestelyyn. Se ei ole mikään automaatio, sillä velkaa täytyy olla todella paljon suhteessa omiin tuloihin. Parin tonnin velan pystyy kuka tahansa maksamaan, jos tienaa normaalin suuruista palkkaa.

Tee kuukausibudjetti ja ole järjestelmällinen

Järjestelmällisyys on kaiken a ja o. Sinun ei tarvitse olla yhtä säntillinen kuin sihteeri, mutta kannattaa olla sen verran järjestelmällinen, että mapittaa kaikki laskut ja sopimukset erilliseen kansioon. Näin kykenee hahmottamaan, paljonko minnekin on velkaa ja paljonko kuukausittain täytyy maksaa. Excel on mahtava ohjelma kuukausibudjetin tekoon. Jos et ole vielä kokeillut, niin suosittelen sitä lämpimästi. Sen avulla on kätevää katsoa, että paljonko rahaa menee mihinkin kuukaudessa ja paljonko jää säästöön.


Katso videon ohjeet budjetointiin ja parempaan rahan käyttämiseen.

Mieti omia kulutustottumuksiasi

Ylivelkaantuminen on helppoa, jos rakastaa shoppailua ja saa nautintoa materiasta. Se on ikävä kierre, jos se jää päälle. Jos asian tiedostaa, niin se on hyvä. Aina, kun tekee mieli ostaa jotain, niin kannattaa miettiä, että onko tämä aivan välttämätön. Materian haalimisen sijaan kannattaa hakea nautintoja ilmaisista tai muuten edullisista asioista. Esimerkiksi et välttämättä tarvitse sitä uutta Finlandia-palkittua kirjaa, vaan sen voi lukea ihan yhtä hyvin kirjastosta lainattuna. Vaihtoehtoisesti asioita voi ostaa kirpputoreilta edullisesti tai lähes ilmaiseksi. Ulkomaan matkailu on myös tottumus, joka on erittäin koukuttavaa. On ikävää jättää matkustamatta, mutta jos oma talous on tiukalla, niin sitä jokavuotista Thaimaan matkaa ei kannata silloin tehdä. Matkustaminen on stressittömämpää ja samalla mukavampaa, kun mieltä ei paina velkataakka. Silloin voi matkustaa hyvillä mielin, kun siihen on oikeasti varaa. Merkkilaukut ovat myös todella hintavia. Niihin saa helposti tuhlattua kokonaisen palkan verran rahaa niin halutessaan, mutta onko se sen arvoista?

Ota pikavippejä vain silloin, kun sitä todella tarvitset

Pikavippejä ei kannata ottaa, jos suunnitelmissa on käyttää velkarahat johonkin sellaiseen, mikä ei ole elintärkeää. Materian haalinta ei tuota pitkällä aikavälillä onnea. Onni löytyy aivan muualta ja se täytyy jokaisella oivaltaa itse, että mistä se oma onnellisuus kumpuaa. On toki kivaa omistaa kauniita ja kivoja asioita, mutta se ei ole elämän tarkoitus. Raha on tietyllä tavalla onnen tae, sillä se pitää mielen rauhallisena, se antaa valtaa ja sillä saa ostettua itselle vapautta. Jos tilillä ei näytä olevan rahaa ruokaan, niin siinä tapauksessa pikavipin ottaminen kohtuullisella lainasummalla on suotavaa. Ja täytyy muistaa se, että velka on maksettava aina pois.

Muista nämä asiat työpaikan haussa

Kirjoita muistilista asioista, jotka on hyvä ottaa huomioon, kun olet hakemassa uutta työpaikkaa.

On onni löytää itselleen sellainen työpaikka, missä viihtyy. Työpaikkaa valitessa asiaan vaikuttaa oma koulutus- ja työhistoria. Riippuen työnantajasta, joillekin työnantajille ei ole väliä, onko hakijalla riittävää koulutusta avoimeen tehtävään, koska tällöin työntekijä perehdytetään hyvin. Pätevällä ja määrätietoisella työnhakijalla tuskin on vaikeuksia työllistyä. Tänä päivänä säännöllisen palkkatulon nauttiminen on eräänlainen lottovoitto, sillä tietyillä aloilla on haasteellista työllistyä. Töitä kuitenkin löytyy, jos osaa pitää silmät ja mielen avoinna. Kaikki työkokemus on aina hyödyllistä.

Joskus oma säännöllinen päivätyö saattaa tuntua puuduttavalta. Hälytyskellojen pitäisi soida viimeistään siinä vaiheessa, jos aamulla töihin meno tuntuu takkuiselta ja pelkkä ajatuskin nykyisestä työpaikasta aiheuttaa huonoa oloa. Työpaikan vaihdossa kannattaa myös noudattaa niin sanottua viiden vuoden sääntöä; mikäli työsuhteen aikana ei ole tapahtunut minkäänlaista etenemistä tai tiedossa ei ole itseä tyydyttävää palkan korotusta, on hyvä syy vaihtaa maisemaa.

Irtisanoutuminen ilman varasuunnitelmaa on sama asia kuin ampuisi itseään omaan nilkkaan. Siksi kannattaa olla valmiina pakoreitti, jolloin välttyy taloudelliselta katastrofilta eli karenssilta. Käytännöllisesti ajatteleva henkilö on kerryttänyt työsuhteensa aikana pohjakassaa työttömyyden varalle, jolloin työttömyysajalla ei putoa tyhjän päälle. Mikäli oma nykyinen pesti nyppii, kannattaa viimeistään nyt aloittaa uuden työpaikan etsintä. Tässä artikkelissa kerron, mitä asioita kannattaa ottaa huomioon hakiessa uutta työpaikkaa.

Työmies tekemässä metallitöitä

Muistilistan ensimmäinen ohje: esitä itsellesi kysymyksiä ja pohdiskele

Miksi nykyinen työ tuntuu tervan juonnilta? Vai haluatko kenties vain uusia haasteita? Mitä haluat työelämältä ja omalta uraltasi? Mikä on itseäsi tyydyttävä palkkataso? Saavutatko sen nykyisellä koulutuksellasi? Kannattaa myös pohtia omia mielenkiinnon kohteita ja omaa osaamistaan. Kun ajatukset ovat selkeät, on sopiva hetki alkaa katselemaan avoimien työpaikkojen markkinoita.

Aloita etsintä!

Jos työaikana on mahdollista olla näyttöpäätteellä, niin hyödynnä tällainen mahdollisuus. Aika on rahaa. Selaa avoimia työpaikkoja vaikkapa Duunitorin ja TE-toimiston sivustolta. Uutta työpaikkaa etsiessä ei kannata olla liian nirso, sillä kaikki työkokemus on aina eteenpäin. Jos tarjolla ei ole muita kuin määräaikaisuuksia tai osa-aikatöitä, ota myös sellainen työ vastaan. Osa-aikatyössä on sellainen hyvä puoli, että aikaa ja voimavaroja jää jollekin muulle, esimerkiksi itsensä kehittämiseen tai työnhakuun. Tai ehkäpä toisen työn tekemiseen. Jos omaa koulutusta vastaavia töitä ei löydy, kannattaa olla avarakatseinen ja hakea myös muita töitä. Monet työnantajat tarjoavat laadukkaan perehdytyksen, jolloin oppii talon tavoille. Asiantuntijatyössä korostuu koulutustaustan tärkeys.

Olethan verkostoitunut?

Onhan sinulla suosittelijoita? Nykyään monet rekrytoijat edellyttävät niitä. Suosittelijaksi käy hyvin kollega tai esimies. Suosittelija takaa sen, että sinuun voi luottaa ja että suoriudut töistä moitteettomasti. Se antaa hyvän vaikutelman. Työllistyminen voi tapahtua myös omien kontaktien avulla. Jos jokin tuttu tietää työvoiman tarpeen jossain firmassa, kannattaa rohkeasti kysellä ja osoittaa oma kiinnostus.

Sosiaalisen median voima

Sosiaalinen media (tutustu täällä Euro24:n Facebook-sivuihin) on tullut jäädäkseen. Niin myös työelämään. Monilla asiantuntijoilla on hyvä olla LinkedIn-profiili, joka on eräänlainen työelämän Facebook. Sinne voi kirjoittaa vapaasti omasta työ- ja koulutushistoriasta, omasta osaamisestaan ja verkostoistaan. Se voi olla erittäin hyödyllinen verkostoitumisen kannalta. Hyvin tehty LinkedIN-profiili on kuin laittaisi kalaverkot vesille. Joskus voi sattua onni kohdalle. Jos et ole asiantuntijatason ammatissa, voit siitä huolimatta luoda sinne profiilin. Kannattaa myös googlettaa oma nimi ja katsoa, mitä löytyy. Monet työnantajat saattavat googlettaa sinut ennen rekrytointipäätöstä. Siksi on suositeltavaa olla erittäin tarkka siitä, mitä sosiaaliseen mediaan kirjoittelee. Omasta Twitter-tilistä voi olla vain plussaa työtä hakiessa, jos se sisältää nokkelia kirjoituksia.

Viisi vinkkiä työhaastatteluun

Kädet hikoaa jo valmiiksi. Tuli kutsu työhaastatteluun. Oli hakemuksia lähettänyt sitten sata tai kaksi, jokainen työhaastattelu on ainutlaatuinen. Jokaiseen työhaastatteluun kannattaa myös panostaa ja valmistautua. En tarkoita nyt vain pukeutumista ja sitä, etttä mukana on oleelliset todistukset. Valmista itsesi tapaamaan vieras ihminen ja antamaan itsestäsi ensivaikutelma. Muista hengittää, kun astut ovesta sisään. Jännitys voi piristää, mutta älä anna sen hallita itseäsi.

1. Ole ajoissa

Oli sitten kyseessä koulu, työpaikka, työhaastattelu tai muu sovittu aikataulu, pysy siinä. Mikään ei ole antamaan vahvempaa ensivaikutelmaa, kuin ensitapaaminen. Saavu siihen siis valmiina. Jos juokset viime hetkellä ovesta sisään, voi sinultakin mennä ohi ensimmäisen kättelijän nimi tai unohdat sanoa ensimmäiseen kysymykseen jotakin, mitä halusit. Kun saavut ajoissa, ehdit hieman tutustua ilmapiiriin ja rauhoittaa itsesi haastatteluun. Muista, että ensivaikutelman voi antaa vain kerran.

Tietysti myöhästymiseenkin on syitä, mutta jos tiedät jo lähtiessä myöhästyväsi, ilmoita ja pahoittele. Vaikka saisitkin ajan kiinni ja tulisit tasan sovituksi ajaksi, ainakin olit valmistautunut ja pahoittelit ennalta. Ja ihan kuin aikoinaan koulussa, älä astu luokkaan myöhästyneenä sisään ilman pahoittelua ja selitystä. Älä kuitenkaan keskity syyhyn ja ala selittää aamusta lähtien. Pidä selitys lyhyenä ja keskittykää haastatteluun.

2. Luota itseesi ja osaamiseesi

Ei sinua varmaan haastatteluun säälistä kutsuta. Jokin hakemuksessasi sai työnantajan näkemään, että sinussa olisi potentiaalia. Luota siis itseesi ja osaamiseesi. Älä huomauttele, että työkokemuksesi on vähäinen tai olit vastaavassa tehtävässä lyhyen aikaa. Voit sanoa mitä olet jo oppinut ja haluat oppia lisää. Poimi herkut omasta historiastasi ja paikkaa puutteitasi esim. todistamalla kykysi oppia nopeasti tai ihan vain iloisella asenteella. Työnantaja haluaa monesti nähdä työntekijän motivaation. Osaava tekijä, joka ei ole kiinnostunut tai halukas jatkamaan, ei ole kannattava sijoitus työnantajalle.

3. Tutki työnkuvaa ennalta

Tutustu hakemaasi työhön mieluusti jo hakuvaiheessa, mutta viimeistään haastattelukutsun saatuasi. Tutustu työnantajaan ja hänen palveluihinsa. Kuinka iso yritys on, paljonko työntekijöitä, moniko tekee samaa työtehtävää kuin sinä, mitä työltäsi voidaan odottaa? Mikäli kyseessä on rekrytointifirma, eikä työnantajaa ole nimetty, tutustu työnhakuilmoitukseen tarkasti. Millaista tekijää haetaan ja miten se näkyy juuri sinussa. Tutkimalla vastaavia työpaikkoja ja työnkuvia, voit löytää myös muita ilmoituksessa mainitsemattomia asioita, joita on hyvä nostaa esiin. Kun olet perehtynyt työnkuvaan, tiedät myös mitä kysyä tai tarkentaa.

4. Ole kiinnostunut ja kysy

Haastattelu ei ole vain sinun tenttaamistasi. Se on keskustelua, joten avaa suusi ja kysy. Saa työnantaja puhumaan ja kertomaan lisää. Kiinnostuksesi työnantajaa kohtaan on aina positiivista. Kaikki tieto mitä itse saat työpaikastasi ja työnkuvastasi ennakkoon on vain positiivista valmistautumista. Kun pääset töihin, olet osa yritystä ja sen toimintaa. Tutustumalla työnantajaan ennalta ja esittämällä kysymyksiä, tuot esiin kiinnostusta, sisäistämistä ja sitoutumista. Olet nähnyt vaivaa ja haluat paikan. Vielä parempi jos pystyt tuomaan esiin ymmärrystäsi yrityksen toimintaympäristöstä ja sidosryhmistä, esim. aikaisemman työkokemuksesi tai harjoittelusi kautta. (Muistathan silti työsuhteidesi salassapitovelvollisuuden ja maltin sanoissasi. Kaikkea ei ole tarkoitus kertoa äläkä vain lähde haukkumaan ketään.) Työntekijät ovat oleellisin osa yrityksen toimivuutta, joten tottakai yritykseen halutaan niistä parhaat.

5. Sovi jatkosta

Sovi lopuksi edes jokin jatkosuunnitelma. Hirveintä on jos haastattelu päättyy kättelyyn ”eiköhän se ollut siinä, katsellaan sitten ja heippa”. Sovi haastattelijan kanssa jokin jatko. Olkoon sitten soitto seuraavan viikon aikana, mahdollinen uusi tapaaminen tai kirje, mutta älä jätä asiaa ilmaan roikkumaan. Silloin jäät itse löysään hirteen, kun et tiedä tuleeko asiasta mitään ja milloin saat tietää. Kaikkien hermojen säästämiseksi, sopikaa jatkosta. Jos työpaikan haku kestää pitkään, etkä ole aktiivisesti yhteydessä mahdolliseen työnantajaan, niin voi olla että se vaikuttaa ikävällä tavalla rahatilanteeseesi. Jos kuitenkin sinulle käy näin, niin lue täältä siitä, mitä sinun kannattaisi tehdä.

Työnantaja on nähty, jatkosta sovittu ja hengität raikasta ulkoilmaa. Eihän ollut paha? Jäikö hyvä fiilis? Jos jokin meni mönkään, ota opiksi ja laita vaikka johonkin päiväkirjaan ylös. Muista että kaikkia et voi miellyttää ja virheitä sattuu. Jokainen työhaastattelu kuitenkin opettaa sinulle jotakin. Jos jokainen tapaaminen etenee samaa kaavaa, eikä mikään muutu, niin tartu siihen. Analysoi vähän käyntiäsi ja keskustelun etenemistä. Tuliko mieleen kysymyksiä vasta kun poistuit? Laita ylös tulevaisuutta varten. Huomaathan, että kun olet kerran käynyt työhaastattelussa, niin käyminen helpottuu. Oleellista on kuitenkin, että tuo yksi valmistautuminen ei riitä kaikkiin haastatteluihisi tulevaisuudessa. Jokainen haastattelu on uusi mahdollisuus. Tartu siihen.


Tässä vielä videolla vinkkejä, kuinka työhaastatteluun kannattaa valmistautua.

Kesän mielenkiintoisimmat matkakohteet

Suunnitteletko lomareissua kesäksi? Kiinnostaako kaupunkiloma vai kaipaatko pitkän talven jälkeen auringon lämpöön. Tässä kuusi Euroopan huippukohdetta, josta löytyy varmasti jokaiselle jotakin!

Lontoo

Ison-Britannian pääkaupunki Lontoo on yksi Euroopan ykköskohteista, joka täytyy kokea kerran elämässään. Suurkaupunki on nähtävyyksiä täynnä eikä tekeminen lopu Lontoossa kesken. Käy katsastamassa Big Ben sekä Buckinghamin palatsi, shoppaile Oxford streetin ostoskadulla ja katsele maisemia London Eye -maailmanpyörästä. Maailman vanhimmalla metroverkostolla on myös helppoa ja mukavaa katsasta Lontoon lukuiset kaupunginosat. Lontoo on hieman Euroopan keskivertoa kalliimpi, mutta myös budjettimatkailu onnistuu Lontoossa – kiitos lukuisten edullisten hostellien ja ravintoloiden. Vaihda eurot punniksi ja vietä unohtumaton kaupunkiloma Lontoossa!

Pariisi

Jos tarkoituksena on viettää romanttinen parisuhdeloma upeine nähtävyyksineen, on Ranskan pääkaupunki Pariisi teidän valintanne. Kaupunki suorastaan tulvii nähtävyyksiä ja kulttuuria sekä upeita kaupunkipuistoja. Romanttisuuden lisäksi Pariisi rakastaa taiteen ja arkkitehtuurin ystäviä. Eiffel-tornin ja Notre Damen katedraalin jälkeen kannattaa taiteenystävän ehdottomasti vierailla Louvressa. Kesäisin suosituimmat nähtävyyskohteet ovat pullollaan turisteja, mutta elegantit ja boheemit kaupunginosat eivät Pariisista onneksi lopu kesken. Keskikesän aurinkoisista päivistä voi nauttia myös esimerkiksi Luxembourgin puistossa piknikillä tai klassisesti lammella veneillen. Pariisista löytyy myös Euroopan perhekohteiden johtotähti Disneyland. Hinnaltaan Pariisissa voi viettää niin luksus- kuin budjettilomaa riippuen omasta rahatilanteesta.

Kreeta

Vaihtoehtona kaupunkilomalle ja nähtävyyksien katselulle tuo tarunhohtoinen Kreeta. Tyypillinen välimerenilmasto mahdollistaa rentouttavan rantaloman Kreetalla jo huhtikuusta alkaen pitkälti lokakuulle asti. Kun akut on ladattu Kreetan loputtomilla aurinkorannoilla täyteen, kannattaa antiikin historiasta kiinnostuneen tutustua myös saaren rauniokaupunkeihin. Suositun turistikohteen etu on se, että Kreeta sopii myös kokemattomammalle matkaajalle. Suomalaiset ovat tuttuja asiakkaita Kreetalla, joten palvelua voi saada yllättävissä paikoissa myös suomen kielellä. Pakkaa siis laukkuusi parhaat rantakuteet ja lähde nauttimaan palmujen alle Kreetalle!

Barcelona

Mutta entä jos minua kiinnostaakin sekä nähtävyydet että rantatuolissa löhöily? Ei hätää! Espanjan Barcelona mahdollistaa molemmat. Suoran näköyhteyden välimerelle tarjoava Barcelona on tunnettu niin Barceloneta-rannastaan kuin omintakeisesta Antoni Gaudin arkkitehtuurista. Laadukkaasta ruokakulttuuristaan tunnettu Barcelonan ruokakulttuuri tarjoaa myös unelmaloman herkkusuille. Barcelona sopiikin niin yksin matkustaville, seurueille, perheille kuin pariskunnille. Alhainen hintataso mahdollistaa myös budjettimatkailun. Barcelona sijaitsee Katalonian puolella Espanjaa ja pääkielenä siellä onkin katalaani. Englannin kielen tueksi kannattaa siis ennen reissua opetella muutama fraasi espanjaa ja katalaania.

Praha

Myös itäisestä Euroopasta löytyy mahtavia matkakohteita ja niistä yksi suosituimmista onkin Tšekin tasavallan pääkaupunki Praha. Praha tunnetaan Euroopan laadukkaimmasta olutkulttuurista, joka on tärkeä osa  Tšekkiläistä kulttuuria. Matkailijan ei kannata Prahassa tyytyä ensimmäiseen keskustasta löytyvään baariin, sillä parhaimmillaan tšekkiläiset oluet ovat kaupungin sivukujilla löytyvissä pienpanimoissa ja perinteisissä oluttuvissa. Oluen maistelun lisäksi Praha tunnetaan myös elävästä kulttuurista.

Franz Kafkan patsas Prahassa

Kirjailija Franz Kafkan kotikaupungista onkin mahdollista löytää musiikkia, tanssia ja lumoavia nukketeatteriesityksiä ympäri vuoden. Shoppailijalle Prahan plussana on myös edullinen hintataso. Kaupungista löytyy sekä isoja ostoskeskuksia että lukuisia pikkuputiikkeja.

Dublin

Suomalaiselle yksi kotoisimmista kaupunkimatkakohteista on Irlannin pääkaupunki Dublin. Rennon kotoisa tunnelma ydinkaupungissa sekä retket puistoihin tai lähiympäristön luontoon saa reissaajan viihtymään kaikkina neljänä vuodenaikana, mutta varsinkin kesällä. Dublin sopii myös kaikenkokoisille matkaseurueille. Irlantilaiset ovat matkaajille hyvin ystävällisiä – tiettyyn pisteeseen asti. Matkaajan on syytä muistaa, että irlantilaiset eivät siedä Irlannin sisällyttämistä Britteinsaariin, sillä se viittaa aikoihin, jolloin Irlanti oli Britannian siirtomaa (https://fi.wikipedia.org/wiki/Britteinsaaret). Toinen muistettava seikka Dublinista on se, että Irlannissa sataa hyvin usein. Rantalomasta Dublinissa ei siis kannata haaveilla. Prahan oluthuoneita vastaava on Dublinin pubit. Temple Bar -alueella et voi olla törmäämättä perinteiseen irkkupubiin. Pubeista löytyy Dublinin ykköstuotteen, Guinness-oluen, lisäksi usein irlantilaista livemusiikkia iltapäivästä pitkälle yöhön. Rennon tunnelman lisäksi Dublinissa kannattaa katsastaa hienot katolilaiset katedraalit, esimerkiksi Irlannin suurin kirkko Pyhän Patrikin katedraali. Muita nähtävyyksiä ovat Trinity Collegen yliopisto ja sen mahtava kirjasto sekä Guinnessin panimo.

Jos tarvitset ottaa matkaasi varten reissuluottoa tai pikalainaa, niin tee lainahakemus täällä!

Millaiset vaatteet ovat muodissa tänä kesänä?

Tuleva kesä tullaan muistamaan seuraavista yksityiskohdista, joita tulemme näkemään katukuvassa.

Romanttiset röyhelöt

Kun selaa vaatekauppojen nettikatalogeja, röyhelöitä ja rypytysyksityiskohtia ei voi olla huomaamatta. Niitä löytyy niin hameista kuin paidoista. Ne ovat olleet koko kevään 2018 suosituin yksityiskohta vaatteissa. Romanttiset röyhelöt ovat naisellisia ja ihanan hempeän tyttömäisiä yksityiskohtia, jota ovat ajattomia. Jokaisen vaatekaapissa tulee olla vähintään pari röyhelöpaitaa tai -hametta. Hameen helmassa röyhelö on tämän kesän juttu.

Kuviot

Pallokuvio on ajaton ja sitä tullaan näkemään tulevana kesänä joka ikisessä vaatekappaleessa. Mustavalkoinen pilkkupaita on ajaton valinta ja saman aikaisesti myös hienostunut. Pallojen lisäksi tulemme näkemään myös kukkia. Kukkakuvioitus on nyt IN niin miesten kuin naisten vaatteissa. Trenditietoisimmat menevät viimeistään nyt heti ostamaan kukkakuvioisen paidan, mekon tai kimonon. Kukkakuvioinen vaate on hyvällä tavalla rohkea valinta, joka myös antaa vaatekappaleen kantajasta pirteän ja positiivisen vaikutelman. Kukka voidaan nähdä yleisesti myös romantiikan symbolina. Kukkien lisäksi ruutukuvio on myös supertrendikäs. Se on ikuinen klassikko, joka tuskin tulee katoamaan koskaan. Ruutua nähdään varsinkin takeissa ja housuissa. Tyylikäs yhdistelmä on rennot ruutukuvioiset puvunhousut yhdistettynä nahkatakkiin.

Raidat

Raitoja on nähty jo jonkin aikaa muodin aallonharjalla, mutta erityisesti tänä kesänä raidalliset vaatteet on hyvä kaivella esiin. Ei ole väliä, onko raidat pysty- vai vaakatasossa, raidat ovat joka tapauksessa tyylikkäät jokaisen päällä. Enää ei tarvitse välittää, näyttääkö esimerkiksi vaakaraita epäedulliselta päälläsi. Saamme kiittää siitä bodypositive-kampanjaa. Pystyraidat ovat vaakaraitaa hitusen trendikkäämpi valinta tänä kesänä ja sitä nähdäänkin paljon housuissa ja paitapuseroissa.

Nyörit

Naruja nähdään kaikkialla. Niitä näkee paidan kauluksissa ja jopa housujen lahkeissa. Tyylikäs valinta on nyörilliset housut, jotka ovat supernaiselliset ja katseita kääntävä valinta kesäillan juhlan viettoon. Nyörejä on myös kengissä, sillä trendikkäimmät kengät tulevana kesänä ovat ballerinamaiset nyörikengät. Myös korkosandaalit nyöreillä on nappivalinta kesämekon kaveriksi.

Logoja siellä ja täällä

Logoja vilisee kaikkialla, varsinkin paidoissa. Logoja ollaan nähnyt jo ainakin parin vuoden ajan merkitsevissä määrin, varsinkin sosiaalisessa mediassa. Mutta nyt sen suosio on räjähtämässä käsistä. Jokaisella meistä on oma suosikkibrändi ja sitä saa fanittaa kesällä näkyvästi trendikkäällä tavalla. Trendikkäimmät brändit tulevat olemaan muun muassa Fila, Adidas, Nike ja Puma.

Logo näkyvissa ja hieman sporttinen tyyli

Sporttisuus on trendikästä

Urheiluvaatteisiin pukeutuminen on ollut jo jonkin aikaa pinnalla tyylitietoisten keskuudessa eikä sen suosiolle näy loppua, vaan päinvastoin: sporttivaatteiden suosio on nousujohteinen. Aiemmin mainitut brändit näkyvät trenditietoisimpien pukeutujien vaatteissa näkyvästi. Sporttiseen tyyliin kuuluu Adidaksen urheilutrikoot yhdistettynä Niken Airmax-kenkiin. Yläosaksi voi valita rennon hupparin tai suosikkibrändin t-paidalla. Trendikäs asuste niin miehillä kuin naisilla on lippalakki, mikä on olennainen osa urheilullista tyyliä.

Punk

Ysäriltä olevat vaikutteet ovat edelleen pinnalla kuten esimerkiksi punkkarius. Voimakas meikki on osa kokonaisuutta. Pukeutumisessa nähdään paljon punkkarityylille tyypillisiä yksityiskohtia, joten niittejä, nahkaa ja shokkivärejä. Hiukset saavat olla vapaasti kirkkaanpunaiset tai miksei vaikka siniset. Tyyli on vapaa. Punk on muotia niin miesten kuin naisten pukeutumisessa.

Kangashousut

Kangas housuissa on tänä kesänä must have -kategoriaan kuuluva materiaali. Trendikkäästi pukeutuvat suosivat tänä kesänä rentoja culottes-housuja, jotka ovat rentouden lisäksi tyylikäs valinta kesäiseen illan viettoon.

Olkapäät on se juttu

Olkapäät näkyvät vuoden 2018 vaatemuodissa

Off-shoulder ja cold-shoulder ovat avainsanoja, kun haluat löytää itsellesi kesälle trendikkään ja tyylikkään naisellinen paidan. Olkapäät ovat paljaana ja niitä saa esitellä tulevana kesänä. Myös tavalliset perustopit ovat tyylitietoisen valinta, kun sen yhdistää culottes-housujen kanssa.

Ennen shoppailu aloittamista, kannattaa vertailla, mikä on sinulle edullisin tapa rahoittaa nämä kesän vaateostokset. Trenditietoisten suosimista vaatekaupoista kuten esimerkiksi H&M:ltä tai Zarasta voi tehdä tulevan kesän trendilöytöjä jo nyt. Kannattaa pitää kiirettä, sillä suosituimmat viedään jo käsistä. Hyviä paikkoja trendivaatteiden metsästykseen löytyy internetin suosituista verkkokaupoista.

Lomamatkaa varten joustoluottoa

Lomasesonki on edessä, mutta lomarahat eivät paljoa lohduta, kun suunnitelmissa on suunnata kaukomaille nauttimaan erilaisesta ympäristöstä ja kulttuurista. Pienet tulot aiheuttavat päänvaivaa, kun kuningasosa palkkatuloista menee pakollisiin menoihin, kuten laskuihin ja lasten harrastuksiin ja vaatteisiin. Kuulostaako tutulta?

Rahan puute ei saa koskaan olla ongelma, kun on kyse lomamatkasta. Matkailu on asia, mihin saa ja pitääkin panostaa ilman huonoa omaa tuntoa. Se nimittäin kannattaa, koska matkustelu avartaa, vähentää riskiä sairastua masennukseen, virkistää ja antaa elinvoimaa. On tutkittu, että säännöllinen matkustelu vaikuttaa positiivisesti työntekijän tehokkuuteen. Se voi olla tottakin ihan maalaisjärjellä ajateltuna. Mutta nyt itse asiaan eli rahaan: joustoluotto on ratkaisu, kun oma rahatilanne ei anna myöten lomamatkan maksamiseen tai kun lomamatkaa varten puuttuu matkan aikana tarvittavat käyttörahat.

Joustoluotto on luonteva ratkaisu siinä tapauksessa, jos saat joka kuukausi säännöllisesti tuloja. Pikaluottohan pitää maksaa joka tapauksessa pois tai lyhentää kuukausittain. Joustoluottoa saa yleensä muutamasta satasesta jopa useaan kymmeneen tuhanteen, riippuen toki omista tuloista. Kannattaa miettiä harkiten, että paljonko tarvitset rahaa lomamatkalle. Onko se muutama satanen vai tonni, riippuu täysin omasta budjetista.

Rahaan liittyvät käytännöt ulkomaille lähtiessä

Ulkomaille lähtiessä ensimmäisenä on huomioitava valuutan vaihtaminen. Valitettavasti valuutanvaihdosta joutuu aina maksamaan omasta pussista, mutta EU:n sisällä kustannukset ovat edullisemmat kuin EU:n ulkopuolella. On otettava huomioon, että automaattinostot maksavat noin euron verran, mutta esimerkiksi Aasiassa automaattinostoista voi mennä jopa kymmenen prosenttia maksuihin nostettavasta summasta. Fiksuinta on siis nostaa kerralla isompi summa. Valuutan vaihtaminen on viisainta tehdä kohdemaassa, jos haluaa säästää rahaa. Suomesta käsin tehty valuutanvaihto on kalliimpaa kuin kohdemaassa. Valveutunut matkailija ottaa aina selvää vaihtokursseista ja tekee päätöksen sen perusteella.

Matkakohteen hintataso on järkevää selvittää ennen matkaan lähtöä ja suunnitelma matkabudjetti sen mukaisesti. Rahamäärän suuruus riippuu myös matkan pituudesta, eli rahasumma on suoraan verrannollinen matkan pituuteen.

Luottokortti on paras kortti ottaa matkalle. Tyypillisimmät luottokortit kuten esimerkiksi Mastercard, Visa ja Diners Club ovat turvallisia valintoja, koska niitä voi käyttää rajattomasti lähes kaikkialla maailmassa. Myös American Express on hyvä luottokortti matkailussa, koska siihen sisältyy matkavakuutus. Finnair Plus -kortin haltijat saavat joka ikisestä eurosta pisteitä, joilla voi joskus saada ilmaisia lentoja, jos palkintopisteitä on kertynyt riittävästi.

Kuvassa auringonlasku lomamatkalla hiekkarannalla

Ulkomailla rahan käyttäminen on huoletonta ja turvallista, jos muistaa tietyt turvallisuuteen liittyvät käytännöt ja noudattaa niitä. Pankkiautomaatteja kannattaa käyttää vain päiväsaikaan, koska hämärällä voi olla ryöstetyksi tulemisen riski. Myös päivällä on mahdollista olla pankkiin yhteydessä, mikäli sattuu ongelmatilanteita. Joka ikisestä epäilyttävistä siirroista omalta tililtä täytyy ilmoittaa omaan pankkiin välittömästi ja suositeltavaa on myös säilyttää kaikki kuitit automaattinostoista. Jos oma kortti katoaa, kortti täytyy kuolettaa välittömästi. On myös tärkeää huomioida se, että kaikki automaatit eivät välttämättä hyväksy ulkomaisia pankkikortteja. Rahaa ja pankkikortteja ei kannata kanniskella näkyvillä, vaan ne on järkevää säilyttää erillisessä rahavyössä tai povitaskussa. Housujen taskussa tai laukussa rahojen säilyttäminen on riskialtista, sillä ulkomailla on paljon ammattimaisia taskuvarkaita ja laukun ryöstäjiä, jotka voivat katkaista ohi kulkiessaan veitsellä laukun narun ja viedä omaisuuden mennessään. Valppaana siis kannattaa olla.

Joustoluotto on arjen pelastus ja elämän ilon edistäjä

Raha tuo onnea, sitä on turha kiistää. Joustoluotto on sitä varten, kun kaipaa jotain pientä piristystä arkeen ja kykenee sitten maksamaan sen pois. Sen hakeminen on helppoa ja lainapäätöksen saa välittömästi hakemuksen tehtyä. Rahat tulevat tilille noin viidentoista minuutin sisällä päätöksestä.

Näin hankit lisää tuloja opiskeluaikana

Jokainen opiskelija toivoo jossain vaiheessa lisää rahaa elämiseensä. Pelkällä opintotuella ei pitkälle pötkitä ja vastaan voi tulla hankintoja ja menoja, joihin tulee varautua. Säästäminen on hieno keino varautua tulevaan, mutta silloin pitää olla jotain mistä säästää. Hankkimasi lisätulot voivat kuitenkin vaikuttaa opintotukesi määrään, joten perehdy ensin tulorajaan ja muista seurata tulojesi kertymistä. Näin et joudu palauttamaan jo maksettuja tukia, kun pysyt tilanteesi tasalla. Mistä lisätuloja voisi sitten saada?

Osa-aikatyöt opiskelujen ohella

Ihanteellistahan on saada säännöllinen tulo työllistymällä. Käytännössä opiskelu kuitenkin rajoittaa työaikaasi ja omaa jaksamistasi. Älä kuluta itseäsi puhki, sillä siitä kärsii niin työt, opinnot, läheisesi kuin sinä itsekin. Opiskelijalla harvemmin on työkokemusta ehtinyt kertyä ja mahdollisuus työhön sopivilla työajoilla on rajattu. Käytännössä opiskelija tarvitsee osa-aikatyön kouluajan ulkopuolella. Ymmärrettävä on myös oma tilanne ja asennoituminen. Et voi heti päästä unelmatöihin ilman koulutusta, kokemusta ja aikaa, mutta se ei tarkoita, että opiskelevaa työntekijää saisi huonosti kohdella. Et opintojen aikaisilla töillä välttämättä rikastu, mutta oikealla asenteella ja miellyttävässä työympäristössä jaksaa työskennellä. Lisätulot taas helpottavat omaa arkeasi. Opiskelijalla on mahdollisuus työllistyä myös opiskelemalleen alalle, esim. työharjoitteluiden kautta, joten suunnittele harjoittelujaksosi hyvin. Hae paikkaan missä olisit valmis työskentelemäänkin tai josta voit saada hyvän suosittelijan.

Opintojen aloittamisajankohdasta ja omista valmiuksistasi riippuen voit kokeilla alaa kuin alaa. Opiskelijalle sopivia osa-aikatöitä ovat esim. postin jako, kahvilan tai pikaruokaloiden työt, kaupan alan työt, siivous, myyntityöt tai puhelinmarkkinointi. Mikäli olet suustasi valmis ja tulet ihmisten kanssa toimeen, voit provisioiden ansiosta tienata myyntityössä ihan mukavasti. Unohtaa ei tietenkään sovi erilaisia kesätöitä ja niiden jatkomahdollisuuksia.

Pullojen keräily, mielipidekyselyihin vastaaminen tai kosmetiikkakokeilijana oleminen ei ehkä täytä tarpeitasi, joten tähtää pidemmälle. Harrastatko jotakin, mistä voisit saada lisätuloja? Nousussa oleva kevyt yrittäjyys antaa mahdollisuuden oman työn laskuttamiseen ja omien taitojen kokeiluun ikään kuin ammatinharjoittajana. Tutki siis itseäsi löytääksesi omaa osaamistasi ja vahvuuttasi. Sitten voit keksiä tapoja hyödyntää niitä. Voit tehdä ihan kotihommia, lastenhoitoa ja siivousta. Huomioi myös sesonki: tarjoa naapureille vaikka ikkunoiden ja autonpesua, kukkapenkkien laittoa sekä nurmikonleikkuuta. Jos olet käsistäsi taitava ja neulot tai ompelet, kokeile tarjota osaamistasi vaikka vetoketjun vaihtamiseen. Jos kirjoittelet mielelläsi, mieti voisitko hyödyntää sitä. Opiskeletko kieliä tai oletko kaksikielinen? Voisitko tarjota tukea kielenopiskeluun jollekin toiselle? Kokeile rohkeasti.

Tienaa rahaa tekemällä töitä netissä

Töitä voi tehdä myös netissä

Suosituilla blogeilla tai nettivideoilla voi myös tienata rahaa, mikäli sellainen on sinulle luontevaa ja olet valmis laittamaan oman persoonasi peliin. Se on kuitenkin pitkä tie, joka ei voi perustua vain ajatukselle lisätienesteistä. Voit ilmoittaa itsesi työnhakijaksi vaikka sosiaalisessa mediassa ja tietysti kysellä omasta lähipiiristäsi hommia. Verkostoitumalla tavoitat töitä ja paikkoja, joita ei julkisesti haeta. Käy tapahtumissa ja rekrytointimessuilla löytääksesi ideoita. Lomat tai opiskeluaikataulusi voivat mahdollistaa myös kokoaikatyöskentelyn tietylle aikavälille. Selvitä siis tällaiset ajat hyvissä ajoin ja valmistaudu esim. hakemalla työt valmiiksi siihen ajanjaksoon. Jos olet valmis matkustamaan, pidä ovet avoinna oman kotikaupunkisi ulkopuolelle, kenties ulkomaille asti. Olisiko sinusta au pairiksi tai kenneltytöksi?

Älä lannistu siihen jos et töitä heti löydä. Voit ilmoittautua vaikka vapaaehtoistyöhön. Vapaaehtoistyötä on monenlaista luonnosta, eläimistä, lapsista, vanhuksista ihan mihin vain, niin Suomessa kuin ulkomailla. Vapaaehtoistyö antaa sinulle paljon. Autat ja teet hyvää muille, tutustut uusiin ihmisiin, verkostoidut ja saat uudenlaista kokemusta. Vaikka et palkkaa saisikaan, oppi on korvaamatonta. Muista työnhaussa mainita myös tekemäsi vapaaehtoistyö. Sekin on kokemusta ja kertoo sinustakin paljon työnantajalle. Kenties se on juuri se syy, miksi pääset töihin? Yrittänyttä ei laiteta, kokeilematta et voi tietää.

Kolme romanttista kaupunkilomakohdetta

Kaupunkiloma tarjoaa kaikkea. Parin päivän reissullakin pääsee nauttimaan kulttuurista, nähtävyyksistä, matkustamisesta ja tietysti, rentoutumisesta. Se lähteekö matkaan koko perheen, ystäväporukan vai puolison kanssa, vaikuttaa siihen mitä kohteelta haluaa. Pariskunnan ensimmäisen yhteisen kaupunkiloman haluaa tietysti olla romanttinen. Vanhoissa kaupungeissa on tiettyä tunnelmaa ja romantiikkaa, kun aurinko laskee ja taivas värjäytyy kauniiden rakennusten yllä. Toisen kulttuurin tuoksut ja äänet johdattelevat irtiottoon ja rentoutumiseen pienessä kahvilassa tai omassa hotellihuoneessa. Tässä kolme miettimisen arvoista kohdetta pariskunnalle:

Barcelona, Espanja

Barcelona on Espanjan toiseksi suurin kaupunki Välimeren rannalla. Kokonsa ja sijaintinsa puolesta se mahdollistaa yhdistetyn kaupunki- ja rantaloman. Välimeren ilmasto tekee talvista leutoja ja kesistä lämpimiä ja aurinkoisia. Huomaattehan, että keskikesällä Välimeren alueella voi tulla olo tuskaisenkin kuumaksi, tähdätkää mieluummin alkukesään tai syksyn alkuun. Silloin kulkeminen on lomallekin hieman suotuisampaa ja turistien määräkään ei ole ihan huipussaan verrattuna esim. heinäkuuhun.

Käy romanttisella kävelyllä Barcelonassa

Barcelonasta löytyy paljon nähtävyyksiä ja tunnelmaa. Siellä näette niin goottilaisen kuin modernistityylin rakennuksia, kuten Antoni Gaudin maailmanperintökohteet. Barcelonan vanhakaupunki taas on yksi Euroopan suurimmista keskiajan keskustoista ja historiaa Barcelonasta löytyy. Vanhakaupungin ympäriltä löytyy useampia laajennusosia 1800 –luvulta lähtien aina nykyarkkitehtuuriin asti, joten kulkemalla löydätte niin pikkukaupungin henkeä kuin ihan huvipuistomeininkiä. Kaupungista löytyy myös monenlaisia museoita, pienistä aina Picasso-museoon ja tiedekeskukseen asti. Lasilliselle ja hyvän ruoan ääreen ei Espanjassa tarvitse pitkälle mennä. Ostosmahdollisuuksia, katusoittajia ja viihdyttäjiä löytyy esim. suurelta puistokadulta, mikä johtaa merenrantaan. Kaupunkia ja maisemia ihaillessa kannattaa siirtyä hieman kaupungin viereen, läheiselle Montjuïcin kukkulalle mistä avautuu näkymää kaupunkiin ja satamaan. Kukkula on myös romanttinen kohde erityisesti illalla, kun suihkulähde valaistaan väriloistoon. Kukkula sopii oivallisesti ajanviettoon kahden kesken, joko ihan puistossa nautiskellen tai kukkulan kohteisiin tutustuen.

Barcelona on niin suosittu lomakohde, että hotelleissa riittää valinnanvaraa. Tutustu niihin kuitenkin huolella, sillä hinnat ja hotellien tasot voivat vaihdella reippaastikin. Matkustaminen itse kohteeseen onnistuu Suomesta ihan suoralennoilla ja paikan päällä liikkuminen onnistuu koko kaupungin alueella metrolla ja bussilla tai vaikka polkupyörällä.

Wien, Itävalta

Itävallan pääkaupunki Wien on yksi Euroopan tunnetuimmista kaupungeista. Wienistä tulee ensimmäisenä mieleen oopperat ja suuret konserttisalit. Tämä kaupunki sopii erityisesti kulttuurinnälkään. Wieniä koristavat kaunis arkkitehtuuri ja sen vanhakaupunki noudattaa yhä ajalleen ominaista, hieman sokkeloista tyyliä. Keskustaa koristaa kuitenkin yksi Euroopan tunnetuimmista katedraaleista, Pyhän Tapanin katedraali, jonka goottilaiseen tyyliä ja kokoa ei voi olla ihailematta. Korkeakulttuuriin ja siitä syystäkin ylpeän kaupungin tarjontaan kuuluu useita teattereita, oopperataloja ja museoita, jotka ovat vierailun arvoisia. Upeita nähtävyyksiä ovat myös keisarilliset linnat. Kahvilakulttuuri on olennainen osa Wienin historiaa, joten rentoutukaa ihmeessä vaikka puiston viereisissä kahviloissa, unohtamatta kuuluisaa Sacherkakkua ja muita itävaltalaisia ruokakulttuurin helmiä.

Romanttinen illallinen keskellä konserttia

Keski-Euroopan ilmasto mahdollistaa mukavan matkailun ympäri vuoden. Talvella keskustaan jäädytetään suuri luistinrata, joten rohkeasti luistelemaan käsi kädessä. Hintatasoltaa Wien on melko arvokas, joten matkaan kannattaa lähteä paksun lompakon kanssa tai rahoitus kannattaa miettiä muuten kuntoon etukäteen. Moni pariskunta varautuu ulkomaan matkaan ottamalla itselleen kulutusluottotilin, jota voi käyttää tarpeen vaatiessa. Kesällä taas pääsee nauttimaan puistojen vehreydestä. Kooltaan Wien on kuitenkin sen verran maltillinen, että kulkeminen jalankin onnistuu eikä majoituksen tarvitse olla ihan keskustassa. Omatoimisesti matkustaen Wienissä pärjää hyvin ja tunnelmasta pääsee aina nauttimaan vapaammin oman aikataulun mukaan.

Venetsia, Italia

Romanttisista kaupungeista on pakko mainita myös Italian Venetsia. Tämä jokikaupunki korkeine rakennuksineen ja sokkeloisine katuineen pitää kokea. Venetsia on romantiikan ykköskohde, jossa karnevaalit ja tanssit kutsuvat mukaan. Kanaaleja ja jokia pitkin kulkeminen gondoleilla on kokemus, jota ette löydä muualta. Korkeiden rakennusten ja sokkeloiden keskuudesta löytyy Pyhän Markuksen keskus. Loisteliaalta kirkolta siirryttäessä löytää palatseja, museoita ja tietysti lukuisia siltoja.

Venetsia on, yllätys yllätys, suosittu nimenomaan kesällä ja helmikuun karnevaaliaikaan. Talvella kaupunkia vaivaavat tulvat, jotka nousevat kanaaleista kaduille asti. Venetsia onkin pikkuhiljaa vajoava kokonaisuus, joka on levittäytynyt jopa 118 saarelle. Venetsian keskusta on täysin autoton, mutta ympäristössä pääsee jalan lisäksi kulkemaan bussein ja taksein, niin maalla kuin vedessä. Tämä on nimenomaan pariskuntien kohde, jonka nähtävyyksille vetää oikeasti vertoja kaupungin ainutlaatuinen tunnelma.